Koulusta tulee järestään huonoja arvosanoja. En jaksa stressata siitä, sillä en ole tutkinto-opiskelija vaan opiskelen avoimessa. Sitä paitsi tiedän itse oppineeni jo paljon. Olen enemmän teoreettinen kuin käytännön ihminen. Tuntuu, että tuossa koulussa opetusta ei saa, asiat pitäisi "vain osata", yhtäkkiä, kuin luonnostaan. Tulevaisuuden suunnitelma on se, että kirjoitan mielenterveysyhdistysen lehteen, enkä hirveästi yritä muualle kurkottaa, koska siihen menee turhaa energiaa - ja jos sielläkin on vastassa sama:"Sinä et osaa kirjoittaa" arvio, niin ei todellakaan tunnu kivalta. 

En oikein ymmärrä opettajien tapaa toimia, että kun antaa kirjoitustyön ensi kertaa arvioon, niin sanotaan, että se on ihan hyvä ja tee tuo ja tuo korjaus - ja kun on korjaukset tehty, niin se sama kirjoitus onkin sitten ihan paska. Eikö olisi voinut silloin jo ensimmäisellä kerralla sanoa. 

Ja toinen mistä olen hämmästynyt toimittajan työssä on se, että jos homma toimii kuten tuolla koulussa, niin uutisiksi valikoituvat sellaiset asiat, jotka kiinnostavat toimittajaa. Toki oikeassa toimituksessa työtä varmaan vähän enemmän ohjaillaan. Mutta kun ennen ajattelin joukkotiedotuksesta, että sieltä tulee se, mikä on vähintään tiedettävä, niin nyt ovat silmät avautuneet ja mediassa on paljon ihan turhaa. Ja sitten voivotellaan sitä, kun mediayleisö ei enää kuluta mediaa. 

Olen oppinut, mutta en tarpeeksi. Asteikolla 1 - 5 olen se 1:n opiskelija. Vaikka herää kysymys, että miten tätä päivää ne toimittaja-opettajat oikein elävät? Sosiaalinen media on olemassa, ja tieto siirtynyt tietoverkkoihin, mutta se on näille joillekin toimittajille ongela. Itse koen sosiaalisen median ja tietokoneiden helpottaneen elämääni todella paljon. Ystävyyssuhteita on helpompi hoitaa. Mies löytyi netistä. Twitterin kautta pääsee ääneen suhteessa poliitikoihin, toimittajiin, professoreihin ja muihin, kun jättää väliin ne taviskeskustelut. 

Nyt siirryn tekemään yhden näytelmätekstin Dräfti - klubille Valtimonteatterille.