Journalismin opinnoissa (avoin ammattikorkeakoulu) sanottiin, että suomen kieleen pitäisi kiinnittää huomiota. Johtopäätökseni oli se, että teen nyt suomen kielen opintoja avoimeen yliopistoon. Se on erittäin mielenkiintoista. Tein jo ensimmäisen johdantotentin ja huomasin, että uuteen tieteenalaan tutustuminen ja tenttikysymyksiin vastaaminen oli yllättävän vaikeaa. Mutta toisaalta se, että voi ajatella pelkkää kieltä kielenä on niin paljon helpottavan tuntuista kuin se, että joutui ajattelemaan ihmistä ja psykologiaa mielenterveydenhoitajaksi opiskellessa ja psykologian aineopinnoissa. 

Tällä hetkellä uskon, että on hyvä alku tekstiä tuottaessa se, että alkaa tuottaa sitä ajatusta, joka on (perusta on nimenomaan luovassa kirjoittamisessa) ja sen jälkeen alkaa käydä läpi, mitä on kielessä editoitavaa. Tällä hetkellä käyn läpi tenttikirjoja fonologian tenttiin. Olen tehnyt runojen lausumista ja sen vuoksi äänteitä koskevä tieto on erityisen mielenkiintoista. Pelkkä jako konsonantteihin ja vokaaleihin ei riitä - lisää nimiä on tiedossa liittyen mm. ääntymispaikan mukaan. Yritin tarkkaan tunnustella, että missä äänteet ääntyvät ääntöväylällä, mutta tarvitsen avuksi avomiestä, joka saa näyttää minulle miltä foneemin ääntäminen näyttää. Toinen vaihtoehto on peilin käyttäminen, mutta sitä teen vasta sitten, kun on koko tenttialueen tieto koossa muistiinpanoissa. 

Tunnen suurta innostusta. En tiedä voinko väittää olevani toimittaja-lausuja, olen molempia vähän tehnyt, mutta en siis uskalla väittää, että osaisin molempia tulevaisuudessa tehdä. Fonologian tenttikirjojen lisäksi hain Helsingin yliopiston kirjastosta kirjoa lausuntataiteesta. Kaipaan sitä tietoa, mitä oli lausuntaharrastuksen kulta-aikana, joskus jo 1800 - luvun lopulla ja 1900 - luvun alussa. Minulla on se käsitys asiasta, että Suomen lausujain liiton ovat vallanneet runoja lausuvat näyttelijät ja tämä on tehnyt jutusta hyvin teatterimaista. Kaipaan ilmiön syntyjuurille ja kieli on kaiken alku, ei teatteri.