On kulunut aikaa siitä, kun viimeksi olen päivättänyt tätä blogia. On tapahtunut asioita. Hyviä asioita, joita en suunnitellut tällä tavalla tapahtuvaksi. Olin ajatellut, että jos pääsisin Tampereelle yliopistoon tekemään filosofian graduni taidefilosofiasta niin pääsisin sen jälkeen ohjaamaan kirjoittamisen ryhmiä. Nyt ohjaan mielenterveysväen luovan kirjoittamisen työpajaa ja rymiä kahdessa eri paikkaa. Pidän ´työstäni´, toisesta paikkaa saan pienen korvauksen, 85 € / kk välineistä, joita kotona käytän. Koetan miettiä mahdollisimman hyvin harjoitukset, jota teetän. Vähän pelottaa, että he laittaisivat minut "ulos", kun on itsellä mielenterveysongelma, vaikka toiminta on tarkoitettu nimenomaan syrjäytymisvaarassa oleville ryhmille. 

Seuraava askel ´urallani´ olisi päästä opiskelemaan kirjoittamista Jyväskylän avoimeen yliopoistoon. Sitä varten aloin opiskelemaan kirjallisuutta Jyväskylän avoimessa yliopistossa - siitä saa lisäpisteitä, kun hakee kirjoittamisen opintoihin. Sitä ennen aloin jo tekemään suomen kielen perusopintoja samassa yliopistossa. Perusopinnot ovat nyt 10 op kesken ja sen jälkeen aion tehdä suomen kielen aineopinnot. Tavoite on opiskella väyläopinnoissa niin, että pääsee tekemään kirjoittamisen kandinopinnot, ehkä jopa maisteriopinnot.