Olen vertaisryhmäohjaajakoulutuksessa, mikä tarkoittaa sitä, että pääsen syksyllä pitämään omaa kirjoittajaryhmää eli kokeilemaan kirjoitusryhmän pitämistä. Olen osallistunut niin monelle kurssille ja ryhmään, että minulla on jonkinlainen näkemys, että mitä se voisi olla. Lisäksi tutustun kirjallisuuteen hyvin mielelläni. Olen myös tehnyt psykologian aineopinnot yliopistossa, joten minulla on näkemystä ihmisestä ja ihmisen psyykestä. Erityisesti tahdon tietää luovuudesta ja mielikuvituksesta. Lehtijuttua varten sain sähköpostihaastattelun Ben Furmanilta ja hän sanoi, että tämä on ehkä unohdettu alue psykologiassa. 

Tulevaisuudessa kiinnostaisi joko mindfulness-ohjaajakoulutus tai tehdä filosofian gradu Tampereen yliopistossa taide- ja kulttuurifilosofian alalla, erityisesti fiktion tutkimus, jota voisin käyttää sitten kirjoittamisen ohjaamisen tukena. Mindfulness-ohjaajakoulutus valitettavasti maksaa niin paljon, että minulla tuskin on varaa siihen. 

Tällä hetkellä teen suomen kielen opintoja avoimeen yliopistoon ja haen saman yliopiston (luovan) kirjoittamisen opintohin. Niissä pystyy painottamaan kirjoittamista luovana prosessina ja myöskin kirjoittamisen ohjaamista. Molemmat ovat minulle ehdottoman tärkeitä. 

Juuri nyt, kun olemme ihan kevään kynnyksellä, painotan opiskelua sen sijaan, että kirjoittaisin kirjaani. Olen kuluneen vuoden aikana oppinut paljon synopsiksen tekemisestä ja oman kirjoittamisen suunnittelemisestä. 

On todella tärkeää, että tukena on opiskeleminen.